Ei elämä tietenkään ole aina mitään ruusuilla tanssimista, mutta kun tietää mitä on ja osaa arvostaa itseään, on paljon helpompi nousta aina uudelleen. Ja kestää mahdollisia hylkäämisiä.
Elämässä tulee eteen uusia ihmissuhteita, ihastumisia, rakastumisia ja ehkä myös erilleen ajautumista ystävien kanssa. Itseensä luottava ihminen osaa myöskin rakastaa ja luottaa helpommin muihin ihmisiin, kun ei tarvitse pelätä maailman kaatuvan siihen että joku hylkää sinut. Vaikka ehkä rakastuneesta ihmisestä sillä hetkellä tuntuukin ettei voi elää ilman toista.
Olen loikkinut suhteista suhteisiin peläten yksinoloa ja päätynyt aivan väärään miesseuraan. Tärkeintä on ollut se tunne, miehellä ei ole ollut niinkään väliä. Nyt lähinnä ärsyttää, että olen tuhlannut aikaa miehiin, joiden kanssa ei ole ollut oikeasti mitään yhteistä tai edes mitään puhuttavaa. Tai samoja arvoja. Kaksi erilaistakin ihmistä voi saada yhdessä hyvän suhteen aikaan, jos arvomaailma on sama.
On siis paras keskittyä omaan elämään, oman uran luomiseen ja harrastuksiin. Ei tietenkään tunteita unohtamatta. Ei elämä ole mitään "prinssin" odottelua, että olen olen sitten onnellinen kun löydän "sen oikean". On aivan turhaa hukata omaa onnea odotteluun. Kun osaat tehdä asioita ilman kumppania, olet paljon vahvemmilla sitten parisuhteessakin.
On paljon enemmän puhuttavaa kun on muutakin sisältöä elämässä kuin sen oman prinssin tai miksei prinsessankin metsästys. Parisuhteen aika ei silloin mene siihen että "mitä minä tunnen nyt" tai juuri siihen turhan draaman hakemiseen.
Toki ihmisen luontaiseen tarpeeseen kuuluu hakea kumppania, mutta jos elämän ainoa päämäärä on löytää "joku" rinnalleen, niin silloin ollaan jo väärillä vesillä.
