Olen ollut kai aina jollain tavalla draamahakuinen, mutta tiedostin sen toden teolla vasta tällä viikolla luettuani Kauneus&Terveys 01/2012 artikkelin Katri Mannisesta ja selailtuani aikani ympäri nettiä lueskelemassa erinäisiä juttuja Katrista. Samoin hänen bloginsa Kutri.net on hemmetin hyvä. Siinä vasta viisas nainen!
Tuollaiseksi minäkin haluan "isona". ;) Nyt oikein fanitan Katria, vaikka olen jo nuorempana lukenut hänen kirjojaan paljon.
Jutun luettuani tunnistin itsestäni todella suuren draamaprinsessan. Ja kuten Katrikin, olen myös minä itse tuhonnut ja vaikeuttanut parisuhteitani ja muitakin ihmissuhteitani turhalla draamailulla. Kun olisin voinut päästä niin niin paljon helpommalla. Ei ne asiat siitä kummene vaikka kuinka kuumenee.
Aina kun olen joutunut riitoihin jonkun kanssa, olen suurennellut asian käsittämättömän suuriin mittoihin. Se on paisunut kuin pullataikina mun omassa mielessäni. Tunsin suorastaan nauttivani siitä että sain riidellä jonkun kanssa, olla se sanavalmis kirjan sankaritar. Vaikka todellisuudessa niin ei ole,
itse vain pahensin asioita miettimällä yksin yön pimeydessä nasevia vastakommentteja joita heitän sillä hetkellä "vihaamalleni" henkilölle seuraavalla kerralla kun tapaamme. Ja kun tästä oli kulunut aikaa, asia unohtui, kunnes tuli taas joku joka sai minut ärsyyntymään ja sama kaava toistui. Nautin siitä, että sain valittaa ja kitistä tapahtuneesta kaikille.
Parisuhteissa tämä draamailu on tullut niin selkeänä esiin. Tuntuu etten ole osannut olla vain, vaan mun on täytynyt olla koko ajan joko taivassa tai suuren surun murtama pikku teiniprinsessa. Olen elänyt sekä sen "passiivisen" miehen että myös toisen draamahakuisen kanssa, eikä kummastakaan ole tullut mitään. Passiivisen kanssa seurustelu oli tervanjuontia ja toisen draamahakuisen kanssa kuin bensaa liekeille. Toisinsanoen
tämä draamahakuinen antoi enemmän, mutta sekään ei sitten loppujenlopuksi ollut mikään hyvä valinta. Lopulta enää kummankaan psyyke ei kestänyt.
Tämä ns "passiivinen" oli aivan liian rauhallinen, tyyni ja tavallinen mulle. Etsin koko ajan asioita, mihin takertua ja mistä saada aikaan riitaa. Olen kaivannut koko ajan elämääni seikkailua, draamaa ja yllätyskäänteitä. Ja kaipaan vieläkin. Mutta nyt olen päättänyt tämän "herätyksen" myötä muuttaa toimintatapojani ja vähentää draaman luomista omassa ja samalla myös muiden elämässä.
"Mitäs jos mä en olekaan se uhri, mitäs jos mä olenkin se syyllinen?"
- Katri Manninen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti